Lanujen kirjakahvien 11.4.2022 kirjalista
Alakouluikäisille Yläkouluikäisille
Alakouluikäisille Yläkouluikäisille
Tämän vuoden iso satsaus Kirjasto viestii -kokonaisuus avattiin 18. maaliskuuta viestinnän inspiraatiopäivällä. Päivi Jokitalo johdatteli kirjastojen viestintään erinomaisilla esimerkeillä. Osuuden yksi tärkeimpiä opetuksia oli se, että kaikki kirjastossa viestivät. Siksi olisi hyvä olla jonkinlainen yhteinen käsitys siitä, miten ja miksi viestintää tehdään. Esimerkiksi jos puhutaan kirjaston poistoista, puhutaanko poistojen perusteista mihin sävyyn kirjastoissa ja välitetäänkö […]
Mikä on kirjaston rooli ilmastotyössä? Ainakin tarkistetun, informatiivisen tiedon jako ja tiedon juurelle pääsyn mahdollistaminen. Hoksauttaminen. Nyt pitäisi lopettaa vanhanaikainen ajattelutapa, ettei kirjasto voi ottaa kantaa. Kyseessä on tieteellisesti todettu kiihtymisvaiheessa (koronatermein) oleva kriisi, joka on koko maapallon asia. On todella huolestuttavaa, jos kirjasto ei osallistu näihin talkoisiin. Sitran Kirjastot kansanvallan foorumeina –hankkeessa herätellään poliittista keskustelua kirjaston […]
Miten saada pienien kirjastojen henkilökunta osallistumaan koulutuksiin? Tätä kysymystä on pohdittu jo pitkään akelaisten keskuudessa. Ennen koronaa lähikoulutuksiin osallistuminen oli pientä ja verkkokoulutusten yleistyttyä tilanne on ehkä hieman parantunut, mutta edelleen arjen rutiineista irrottautuminen on hankalaa, kun vahvuudessa on vain pari ihmistä. Niinpä kehitimme konseptin LÄHITYÖPAJAT: kysytään kirjastoista missä asioissa apua ja uusia ideoita kaivattaisiin, […]
1. Varaudu ”mahdottomaan” Oliko koronapandemia oikeasti jotakin, jota kukaan ei olisi osannut odottaa? Oliko kyseessä ns. musta joutsen, joka tekee tyhjäksi tähänastiset käsitykset siitä, mikä on mahdollista? Ei todellakaan. Koronan kaltainen epidemia oli odotettu. AIDS, SARS, MERS ja ebola olivat kaikki pääosin alueellisesti rajattuja, mutta nykyisen viruksen äityminen pandemiaksi ja sen seuraukset osattiin ennakoida jo tammikuussa . […]
Kesäkuussa kirjastojen ovet saa taas avata. Vaikka kirjastorakennus on se sama kuin maaliskuussa, on moni asia toisin. Ollaan uudessa normaalissa. Tiistaina 26. toukokuuta juteltiin KEHU-kahveilla kirjastojen hallitusta ja asteittaisesta avaamisesta. On luettu opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten yhteydessä sekä julkisten tilojen käytössä. On luettu Aluehallintoviraston […]
Mikä kevät! Tuli koronavirus COVID-19 ja kaikki muuttui. Maaliskuun 12. päivänä olivat Porvoon AKE-tyypit palaamassa Vihdistä Lukki-kirjastojen johtoryhmän kokouksesta, missä jo jätettiin kättelyt väliin. Kotimatkalla luettiin sähköpostia: Peruttu! Siirretty! Etätöitä! Kevään koulutuksia siirrettiin kesäkuun alkuun (virhe, piti nekin siirtää syksyyn) ja osa koulutuksista vaihdettiin lennossa webinaareiksi. Kirjastojen ovet pistettiin säppiin ja alkoi etäkirjastoaika. Uusi aika, […]
Hyvinkään kaupunginkirjastoon kokoontui parikymmenpäinen joukko kirjastojen työntekijöitä helmikuun lopulla. Koulutuspäivän aihe oli Medialukutaitoa aikuisille. Ensimmäisenä kysyttiin Mitä journalismille on tapahtunut, kun toimittaja Johanna Korhonen oli aamupäivän äänessä. Johanna Korhosen radio-ohjelmasarjassa Journalisti Johanna yritetään nähdä ja välittää kuulijoille, mitä oikeasti tapahtuu. Miten kaikki asiat ovat? Mitä on todellisuus ympärillämme? Saman tapainen ajattelu oli kuultavissa Hyvinkäällä, kun […]
Tammikuussa parikymmentä uusmaalaista kirjastolaista kokoontui Espooseen Ison Omenan kirjastoon pohtimaan kirjastojen makerspace- toimintaa ja oppimaan käytännössä 3D-tulostamista ja vinyylileikkurin sekä -tulostimen käyttöä. Päivän aluksi kirjastopalvelupäällikkö Oili Sivula kertoi meille pajatoiminnasta Espoon kirjastoissa, joka vaatimattomasta alusta on kasvanut olennaiseksi osaksi Espoon kaupunginkirjaston palveluja. Ison Omenan paja on tiettävästi ensimmäinen varsinaisesti pajatoimintaa varten suomalaiseen kirjastoon rakennettu tila […]
Blogiteksti julkaistu alun perin vuonna 2019 Lapsiperheiden lukemista edistävällä Lukuliikettä perheisiin -hankkeella on pyritty käynnistämään yhteistyötä kunnan eri toimijoiden ja kirjaston välillä. Hanke vaikuttaa Porvoon, Lohjan ja Karkkilan alueella, ja yhteistyöhön on saatu varhaiskasvatus, neuvolat, perhepalvelut, puheterapeutteja, seurakunta sekä Mannerheimin lastensuojeluliitto. Kunnissa on pilotoitu Lukunalle-konseptia, jonka on tarkoitus kannustaa perheitä lukemaan lastensa kanssa. Konseptissa päiväkodin […]