Siirry sisältöön

Vinkkejä kesäopintoihin

Libopin verkkokursseilla voit opiskella juuri sellaisena hetkenä, kun sinulle sopii. Tänä vuonna ilmestyneitä kursseja ovat Tekoälyn perusteet (käytettävissä vain 30.6. saakka) ja Verkkopedagogiikkaa kirjastoille. Uudenmaan alueellisella alustalla Koulutusten tallenteita -kurssilla on myös tallenteita vuodelta 2026: Liboppia ja sen sisältöjä esitellään tarkemmin 18.9. Tyynesti Liboppiin -koulutuspäivässä. Etkö ehtinyt katsoa suorana Kirjastokaistan lähetystä? Voit katsella Kirjastokaistan webinaareja […]

Nuorten tapahtumat -

Mitä tehtäis yhdessä? Nuoret mukaan kirjaston tapahtumatuotantoon ja someen

Kirkkonummen kirjasto toteutti lukuvuonna 2024–2025 Etelä-Suomen Aluehallintoviraston rahoittaman Mitä tehtäis yhdessä? -hankkeen, jonka tavoitteena oli lisätä nuorten osallisuutta kirjaston tapahtumien suunnittelussa ja toteutuksessa sekä vahvistaa lukemisen näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Hanke toteutettiin yhteistyössä nuorisopalvelujen kanssa kaksikielisenä (suomi ja ruotsi). Mitä hankkeessa tehtiin? Hanketyöntekijä Anna Tykkyläinen työskenteli tiiviisti nuorten kanssa ja jalkautui kunnan neljälle yläkoululle. Nuorten tapahtumaideoita […]

Heikot signaalit -

Heikkoja signaaleja keräilemään!

Sitra julkaisi tammikuussa 2025 oppaan, jonka avulla voit tutustua heikkoihin signaaleihin ja ryhtyä arkipäivän tulevaisuudentutkijaksi. Sitran opas on tarkoitettu kaikille heikoista signaaleista kiinnostuneille ja sen avulla voit helposti ottaa aiheen haltuun. Olemme yhdessä Lahden AKEn kanssa nyt vuoden aikana testanneet oppaan materiaaleja. Esittelen tässä tekstissä tiiviisti oppaan olennaisimman sisällön. Lopussa on myös kirjastoalakohtaista materiaalia, jota […]

Kirjavinkit -

Lukuiloa suomeksi – S2-kirjavinkkilista on päivitetty

Uudenmaan lanu-verkoston työryhmän kokoama S2-kirjavinkkilista on päivitetty elokuussa 2025. Kirjalistalla on lukuvinkkejä helppolukuisista suomenkielisistä kirjoista. Taustalla on S2-oppilaiden ja suomea opettelevien lukijoiden lisääntyminen kirjastojen käyttäjäkunnassa. Lukuvinkkilista on tarkoitettu opettajien ja kirjastoissa työskentelevien käyttöön. Alle kouluikäisten ja alakouluikäisten lukuvinkit on merkitty tasomerkinnöillä sen mukaan, kuinka helppoa suomen kieltä neovat: Yläkouluikäisten kirjoissa vastaavaa merkintää ei ole, sillä […]

Selkokieli -

Selkeästi kirjastossa – vinkkejä selkokielestä ja selkokirjoista

AKE Porvoon kevään koulutustarjonnassa näkyi vahvasti lukemisen ja kohtaamisten tukeminen. Jaamme tässä tekstissä vinkkejä selkokielen ja selkokirjojen huomioimiseen kirjastossa kevään koulutusten pohjalta. Vinkkejä selkokieleen Selkokieli on selkeääkin yleiskieltä helpompi suomen kielen muoto. Kirjastossa selkokieltä voi hyödyntää muun muassa verkkosivuilla, somessa, asiakaspalvelussa ja selkokielen kohderyhmälle tarkoitetuissa tapahtumissa ja niiden mainostamisessa.  Muutamia tärppejä selkokieleen  Selkopuhe työvälineenä kirjastossa  […]

Trendikortit -

Trendikorttigalleria

Millaisia muutoksia kirjastoalalla on meneillään? Tutustu kirjastoalan trendikortteihin. Trendikorttien työstäminen aloitettiin AKE Porvoon ja Lahden AKEn Pysy mukana muutoksessa -koulutuksessa syksyllä 2023 ja prosessia on jatkettu sen jälkeenkin. Prosessiin kuuluu kerätä iso määrä muutoksen signaaleja, uusia ja outoja asioita, jotka herättävät huomiota. Kun signaaleja on paljon kasassa, niitä luokitellaan samankaltaisuuden mukaan ryhmiin ja näin on […]

Erityisryhmät -

Työkaluja ja vinkkejä erityisryhmien kohtaamiseen

Perjantaina 31. tammikuuta tutustuimme koulutuspäivässä erilaisiin työkaluihin, joista voi olla kirjastotyössä hyötyä erilaisten tukea tarvitsevien ryhmien kohtaamisessa. Blogitekstiin on koottu vinkkejä päivän sisällöistä. Kuvat kommunikaation tukena Puhevammaisten tulkki ja viittomakielen tulkki Ida Oinonen johdatti osallistujat kuvien maailmaan. Pääsimme hypistelemään erilaisia kuvakortteja ja toimintatauluja. Visuaalinen tuki on esimerkiksi tarpeen, kun yhteistä kieltä ei löydy tai sanoilla […]

Kirjavinkit -

Lukuiloa suomeksi – S2-kirjavinkkilista

Uudenmaan lanu-verkosto eli Uudenmaan kirjastoissa lasten- ja nuorten kirjastotyötä tekevät kirjastolaiset ovat koonneet käyttöösi lukuvinkkejä helppolukuisista suomenkielisistä kirjoista. Taustalla on S2-oppilaiden ja suomea opettelevien lukijoiden lisääntyminen kirjastojen käyttäjäkunnassa. Lukuvinkkilista on tarkoitettu opettajien ja kirjastoissa työskentelevien käyttöön. Alle kouluikäisten ja alakouluikäisten lukuvinkit on merkitty tasomerkinnöillä sen mukaan, kuinka helppoa suomen kieltä neovat: Yläkouluikäisten kirjoissa vastaavaa merkintää […]

Ennakointi -

Trendikortit kuvaavat kirjastoalaan kohdistuvia muutoksia

AKE Porvoo ja Lahden AKE järjestivät loppuvuodesta 2023 kaksiosaisen Pysy mukana muutoksessa ‑koulutuksen, jossa kokeiltiin käytännössä tulevaisuuden ennakointia, toimintaympäristön monitorointia ja tulevaisuustiedon analysointia. Koulutuksessa kerättiin ensin tulevaisuuteen liittyviä muutossignaaleja, luokiteltiin niitä samankaltaisuuksien mukaan ja löydettiin muutosajureita, jotka kuvaavat erilaisia muutoksia, joita on parhaillaan käynnissä. Kuva 1: Ennakoinnin prosessi Mikä ihmeen trendikortti? Koulutuksessa tehtyä ennakointia jatkettiin […]

  • 1
  • 2