Mitä tehtäis yhdessä? Nuoret mukaan kirjaston tapahtumatuotantoon ja someen
Kirkkonummen kirjasto toteutti lukuvuonna 2024–2025 Etelä-Suomen Aluehallintoviraston rahoittaman Mitä tehtäis yhdessä? -hankkeen, jonka tavoitteena oli lisätä nuorten osallisuutta kirjaston tapahtumien suunnittelussa ja toteutuksessa sekä vahvistaa lukemisen näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Hanke toteutettiin yhteistyössä nuorisopalvelujen kanssa kaksikielisenä (suomi ja ruotsi).
Mitä hankkeessa tehtiin?
Hanketyöntekijä Anna Tykkyläinen työskenteli tiiviisti nuorten kanssa ja jalkautui kunnan neljälle yläkoululle.
Nuorten tapahtumaideoita kerättiin laajasti: yläkouluilla toteutettuun kyselyyn saatiin 293 vastausta ja myös hankkeeseen osallistuneelta 36 tettiläiseltä kerättiin ideoita. Toiveissa korostuivat urheilu, pelit, musiikki, ruoka ja askartelu – sekä ennen kaikkea hyvä tunnelma ja inklusiivisuus.
Hankkeessa perustettiin kaksi nuorten some- ja tapahtumaryhmää, joihin valittiin yhteensä 12 nuorta yli 30 hakijasta. Ryhmät suunnittelivat ja toteuttivat kaksi suurta tapahtumaa kirjastotalo Fyyrissä: Karmiva karnevaali -halloweentapahtuman ja keväisen Maailman ympäri yhdessä illassa -teemaillan. Molemmat tapahtumat olivat nuorten ideoimia ja sisälsivät mm. mocktailbaarin, kilpailuja ja askartelua. Syksyn tapahtumaan osallistui 132 nuorta ja kevään tapahtumaan 61 nuorta, mikä oli enemmän kuin nuorisopalvelujen yksin järjestämissä tapahtumissa keskimäärin, eli tapahtumien markkinointi kouluilla tuotti tulosta.

Lisäksi hankkeeseen osallistuneet tettiläiset ja some- ja tapahtumaryhmien nuoret tuottivat yli 60 kirjavinkkivideota, jotka julkaistiin kirjaston TikTok- ja Instagram-tileillä. Hankevideoita katsottiin yhteensä lähes 150 000 kertaa, ja Kirkkonummen kirjaston somekanavien seuraajamäärät kasvoivat.
Nuorten tekemiä kirjavinkkivideoita pääsee katsomaan Kirkkonummen kirjaston TikTok-tilillä @kirkkonummilibrary sekä Instagram-tilillä @kirkkonummenkirjasto.
Hankkeen aikana järjestettiin myös pienempiä tapahtumia, kuten tettiläisten ideoimat joulupuuhat lähikirjastoissa ja Veikkolan Bookfest sekä KirjaTok-ilta, jossa vieraili kirjavaikuttaja Ulla Onerva @tarinannuppuja.
Millaista palautetta nuoret antoivat?
Nuoret kokivat ryhmätyöskentelyn ja tapahtumien järjestämisen innostavaksi ja opettavaiseksi. Some- ja tapahtumaryhmät saivat keskimäärin 4,65 tähteä viidestä, ja kaikki osallistujat suosittelisivat toimintaa muille.
– Parasta ryhmässä oli työskentely muiden kanssa ja halloween-tapahtuma, eräs some- ja tapahtumaryhmän nuori totesi palautteessaan.
Toinen nuori korosti oppimista:
– Opin miten tehdään hyvä kirjavinkkivideo ja miten kirjaston tapahtuma tehdään nollasta sataan.
Lisäksi some- ja tapahtumaryhmätyöstä saatu palkkio (20 euroa/kerta) ja työtodistus vahvistivat nuorten kokemusta työn arvostuksesta ja kehittivät työelämätaitoja.
Myös TET-harjoittelijat antoivat kiittävää palautetta hankkeesta: lähes 90 % koki saaneensa omat ideansa kuuluviin ja innostuneensa lukemisesta.
– Mukavaa, kun sai tuoda omat ideat esille ja käyttää luovuuttaan, eräs tet-harjoittelija kertoi palautteessaan.
– Hankkeen parhaita hetkiä oli, kun pääsin kuuntelemaan ja seuraamaan vierestä nuorten keskinäistä ja innostunutta kirjapuhetta, hehkuttaa puolestaan hanketyöntekijä Anna Tykkyläinen. Oli myös tosi siistiä nähdä, miten nuoret oppivat uutta, ja päästä ohjaajana kannustamaan heitä.

Mitä opimme?
Nuorten kanssa työskentely vaatii joustavuutta ja ohjausta, mutta palkitsee innostuksella ja luovuudella. Tapahtumissa tärkeintä nuorille on hyvä tunnelma, selkeä kohderyhmä ja mahdollisuus vaikuttaa. Hankkeen myötä kirjasto on tullut tutuksi nuorille myös tapahtumien järjestäjänä ja kirjastolaiset ovat päässeet tutustumaan nuoriin.
– TET-harjoittelijat ja muut nuoret, joiden kanssa olemme päässeet työskentelemään, toimivat hyvänä linkkinä nuorten maailmaan, mutta oppimista ja innostamista tapahtuu myös toiseen suuntaan, hankkeeseen osallistunut kirjastonhoitaja Emma Tarvainen toteaa. Moni ei-lukeva nuori on omaa videota suunnitellessa ollut yllättynyt kirjaston somenäkyvyydestä mutta myös kirjaston tarjonnasta. On siis hyvä jutella nuorten kanssa niin lukemisesta, kirjoista kuin kirjaston aineistoista monipuolisesti.
Kirjasto jatkaa kirjavinkkivideoiden tekemistä TET-harjoittelijoiden kanssa ja hyödyntää hankkeen oppeja mm. Kirkkonummi 700 -juhlavuoden suunnittelussa. Voimme ehdottomasti suositella nuorten osallistamista sekä kirjavinkkivideoiden että tapahtumien tuottamiseen myös muille kirjastoille. Heiltä oppii paljon.
Hankemateriaalit kaikkien kirjastojen käyttöön
Hankkeessa tuotettiin myös opas nuorten osallistamiseen tapahtumatuotantoon. Opas löytyy sekä suomeksi että ruotsiksi ja sisältää muun muassa ohjeita some ja/tai tapahtumaryhmän perustamiseen, nuorten kanssa toteutetun tapahtumasuunnitteluprosessin vaiheet ja aikataulut sekä nuorten tapahtumaideoita.
Teksti: Laura Leden, palveluvastaava, luku- ja mediataidot, Kirkkonummen kirjasto
Kuvat: Some- ja tapahtumaryhmien nuoret