Siirry sisältöön
hankkeet -

Hankkeet esille!: Elisa Makkonen ja Oma tila

Nainen pitelee kirjaa kädessään.

Hankkeet esille! -sarjassa esitellään Uudenmaan kirjastojen hankkeita ja niitä toteuttavia henkilöitä. Tavoitteena on tuoda alueen hankkeita näkyvämmin yleiseen tietoisuuteen, esitellä toimivia käytänteitä ja välttää kaksinkertaisen työn tekemistä eri kirjastoissa.

Kuka olet, missä työskentelet ja mikä on työnkuvasi?

Olen Elisa Makkonen, erikoiskirjastonhoitaja. työskentelen Kivistön kirjastossa Vantaalla. Kivistön kirjasto muuttuu kioskimaisesta pikkukirjastosta ensi lukuvuoden aikana Mosaiikin kulttuurikeskukseksi, jossa jatkan tapahtumien järjestäjänä. Erikoiskirjastonhoitajan työnkuvani taas on nuorten palveluiden kehittämisessä. Olen juuri alkanut vetää nuorten tiimiä, joka on Vantaan kirjastossa nuorten asialla.

Mikä on hankkeesi nimi ja mitä siinä tehdään?

Oma tila -hanke alkoi vuonna 2022 ja se jatkuu tämän vuoden 2023 loppuun. Oma tila -hanke syntyi kehittämispäivässä, jossa kirjaston 2030 strategian mukaisesti valitsemme yhden kohderyhmän, jolle erityisesti kehitämme kirjastopalveluita yhden vuoden ajan. Valitsimme nuoret, koska korona oli kurittanut juuri nuoria. Kirjastossa myöskään nuoret eivät ole se ensimmäinen kohderyhmä, jolle toimintaa järjestetään. Hanke sai lisäaikaa, koska koronan takia tuli kiire, eikä nuoret myöskään ole se helpoin tavoitettava kohderyhmä. Nyt Oma tila -hankkeen toimintaa on järjestetty kuudessa eri kirjastossa. Toiminnan lähtökohtana on ollut nuorten itse toivoma toiminta vapaa-ajalla kirjaston tiloissa. Toteutin itse Oma tila -projektin keväällä 2022 Pointin kirjastossa. Kollegani erikoiskirjastonhoitaja Karkki Havaste Myyrmäen kirjastosta on ollut mukanani luotsaamassa tätä hanketta.

Mikä on päällimmäinen fiilis tähänastisesta toteutuksesta? Onko jokin asia yllättänyt?

Nuorten tavoittaminen on vaikeaa. Myös yhteistyökumppaneiden tavoittaminen on vaikeaa. Mutta kun näistä selviää, asiat lähtevät rullaamaan.

Mikä hankkeeseen liittyvä konsepti olisi helposti kopioitavissa toiseen kirjastoon?

Pointin kirjaston Oma tila -illat olisivat helposti kopioitavissa mihin vain. 

Vinkkejä nuorten kohtaamiseen muille kirjastolaisille?

Paljon perään soittelua, paljon sen myymistä yhteistyökumppaneille ”mitä he siitä saavat” on tärkeää. Esim. nuorisotyöntekijät ovat kiireisiä, mutta tästä he voisivat hyötyä ja säästää, oli minun mottoni Oma tila -iltoja tehdessäni. Markkinoida ei voi liikaa. Nuorten kanssa aikaa, aikaa ja aikaa tarvitaan. Nopeat kokeilut ja epäonnistuminen kunniaan.