Siirry sisältöön
tiktok -

Mitä sä luet? -hanke innostaa nuoria lukemaan

Henkilö kuvaa puhelimella kirjaesittelyä.

Kirkkonummen kirjastossa toteutettiin vuonna 2023 Etelä-Suomen Aluehallintoviraston rahoittama Mitä sä luet? -hanke, jossa hanketyöntekijä Anna Tykkyläinen tuotti kirjavinkkivideoita TikTokiin nuorten kanssa. Tavoitteena oli hyödyntää nuorten omia ideoita ja jakaa lukuiloa. Hanke toteutettiin pääkirjasto Fyyrissä sekä Masalan ja Veikkolan lähikirjastoissa yhteistyössä Kirkkonummen nuorisopalvelujen kanssa. Videoita tuotettiin sekä suomeksi että ruotsiksi.

Videoita tettiläisten kanssa

Anna työskenteli tiiviisti etenkin kirjastossa työelämään tutustuvien tet-harjoittelijoiden eli tettiläisten kanssa. Vuoden aikana hankkeeseen osallistui 37 tet-harjoittelijaa.

– Parasta nuorten kanssa työskentelyssä on se, miten aitoa vuorovaikutus on, Anna kertoo.

Nuoret saivat käyttää luovuuttaan ja tehdä omannäköisiä kirjavinkkausvideoita.

– On ollut hauskaa! yksi tettiläisistä kommentoi.

Nuorten someryhmä

Hankkeessa perustettiin myös kaksi nuorten someryhmää, jotka kokoontuivat neljä kertaa kevään tai syksyn aikana. Keväällä someryhmään saatiin mukaan seitsemän kirjavinkkivideoiden tekemisestä innostunutta nuorta keväällä ja syksyllä mukana oli kahdeksan innokasta nuorta. Ennen someryhmän alkua hanketyöntekijä Anna haastatteli nuoria, jotta hän ehti tutustua heihin ja nuoret saisivat kokemusta työhaastattelutilanteesta. Nuorille maksettiin 25 euron palkkio per kokoontumiskerta (yht. 100 euroa). Someryhmä oli heille oiva mahdollisuus kartuttaa työkokemusta.

– On ollut tosi kiva, kun on voinut vapaasti kuvata sellaisia videoita kuin itse haluaa, someryhmän nuoret kertovat.

– Pääsin tekemään videoita, joita oli hauska tehdä ja joihin olen tyytyväinen. Tutustuin myös muihin lukemisesta innostuneisiin ja pääsin juttelemaan heidän kanssaan kirjoista, eräs someryhmäläinen kirjoittaa hankkeenpalautekyselyssä.

Palautteissa nuoret korostivat mahdollisuutta käyttää luovuutta ja työskennellä itsenäisesti kaverin kanssa. Palautekyselyn mukaan suurin osa hankkeeseen osallistuneista nuorista oppi uutta kirjavinkkauksesta ja kirjasomesta ja jopa puolet innostuivat lukemaan jotakin uutta.

Hankemateriaalit kaikkien kirjastojen käyttöön

Nuorten tekemiä kirjavinkkivideoita pääsee katsomaan Kirkkonummen kirjaston TikTok-tilillä @kirkkonummilibrary sekä Instagram-tilillä @kirkkonummenkirjasto. Nuoret tekivät yhteensä yli 60 videota.

Hankkeessa tuotettiin myös opas kirjavinkkivideoiden tekoon TikTokissa. Opas löytyy sekä suomeksi että ruotsiksi ja sisältää perustietoa TikTokista, vinkkejä nuorten kanssa työskentelyyn ja ohjeet kirjavinkkivideon teon vaiheisiin aina suunnittelusta editointiin.

Kirkkonummen kirjaston YouTube-kanavalla on myös opastusvideo kirjavinkkivideoiden tekoon, joka sopii apuvälineeksi videoita tekevien nuorten ohjaamiseen.

Nuorten kanssa työskentelyssä hyödynnettiin myös Kirjakoplan Luokallinen lukuvinkkivideoita -hankkeen työpajamateriaaleja, joihin sisältyy muun muassa työpajadiat, lukijatesti ja muistiinpanomoniste.

Hankkeen pääteeksi nuoret kutsuttiin kirjastoon Bookfest-kirjatapahtumaan, jossa ohjelmassa oli muun muassa testejä, luovia tehtäviä ja kirjabingo sekä yleistä juttelua kirjoista.

Tapahtuma kirjastossa, ihmisiä, kirjoja ja kahvitarjoilu.
Hankkeen päättäjäisiä juhlittiin Bookfest-kirjatapahtumassa.

Kirkkonummen kirjastossa jatketaan kirjavinkkivideoiden tekemistä tettiläisten kanssa myös hankkeen jälkeen. Voimme ehdottomasti suositella nuorten osallistamista kirjavinkkivideoiden tuottamiseen myös muille kirjastoille. Heiltä oppii paljon. Nuoret toivoivat myös nuorten someryhmälle jatkoa.

Teksti ja kuvat: Laura Leden, informaatikko ja tiimivastaava, Kirkkonummen pääkirjasto