Siirry sisältöön
Ennakointi -

Ekologista kestävyyttä ja muutoksen signaaleja Tulevaisuusjameilla

Ihmisiä tähystämässä horisonttiin jossa näkyy hieno maisema.

Lahden, Tampereen ja Porvoon alueelliset kehittämistehtävät järjestivät syyskuun puolivälissä historian ensimmäisen kirjastolaisten luovan tulevaisuusleirin. Kirjastolaisia eri puolilta Etelä-Suomea kokoontui Sastamalaan Ellivuoren ja Pirunvuoren maisemiin.

Kahden päivän leirin ensimmäisenä päivänä heräteltiin radikaalin luovuuden ajatuksia ja kuultiin Kirjastoseuran Juha Mannisen näkemyksiä kirjastoalan nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Päivän aikana jalkauduttiin myös ulos Pirunvuoren maisemiin ja kuultiin Luonnonperintösäätiön tekemistä käytännön teoista tulevaisuuden metsäluonnon hyväksi. Pirunvuoren jylhissä maisemissa oppaana toimivat kirjailija ja luontokartoittaja Anni Kytömäki ja Sastamalan kulttuuripalvelupäällikkö Päivi Mäki-Kerttula.

Iltaohjelmassa kirjastolaiset pääsivät matkustamaan Marsiin ja pohtimaan, millaisia asioita pakattaisiin mukaan, jos Marsiin perustettaisiin kirjasto. Pohdinta vaati sekä luovuutta että priorisointikykyä. Lopulta matkaan valikoitui muun muassa pullotettua sivistystä, kirjahyllyjä, tapahtumatila, lukutaitopilleri ja karkkia.

Leirin toisena päivänä katse oli vahvasti tulevaisuudessa. Tuula Rönkä, Liisa Uimonen ja Johanna Juvonen Helsingin kaupunginkirjastosta herättelivät osallistujia rohkeuteen ja toimijuuteen kestävän tulevaisuuden hyväksi. Kirjastoilla on tärkeä rooli ekososiaalisen sivistyksen ja ympäristölukutaidon edistäjinä. Kirjasto voi olla kanssakulkija, fasilitoija ja keskustelun ja kohtaamisten areena. Kannustavan puheenvuoron lisäksi Tuula, Liisa ja Johanna johdattivat osallistujat iltapäivällä kestävän kehityksen keskustelun saloihin Concopia-keskustelukorttien avulla. Menetelmä osoitti kuuntelemisen tärkeyden konkreettisesti.

Tiina Rajala ja Noora Oluikpe esittelivät Sitran tänä vuonna lanseeraamaa opasta heikkojen signaalien havainnointiin. Leiriläiset tutustuivat kirjastoalan heikkoihin signaaleihin ja pohtivat niihin liittyviä uhkia ja mahdollisuuksia. Mitä jos kirjastolaiset jalkautuisivat partureihin? Milloin Suomeen tulee töihin ”hoitava” kirjastonhoitaja (medical librarian)? Sääteleekö tekoäly tulevaisuudessa myös tunteitamme asiakaspalvelussa?

Satu Ihanamäki ja Marko Ojala Aluehallintovirastosta pitivät työpajan, jossa keskusteltiin kirjastojen nykyisyydestä ja tulevaisuudesta kolmen tulevaisuuskuvan pohjalta. Osallistujien tehtävänä oli pohtia tulevaisuuskuvan kohdalla, miten kirjastopalvelujen laatu ja saatavuus voitaisiin turvata ja miten mahdolliset arjen toiminnalliset haasteet voitaisiin ratkaista. Lue Aluehallintoviraston blogiteksteistä keskustelujen lopputuloksista:

Päivän päätteeksi tulevaisuusmessuilla osallistujat tutustuivat erilaisiin työkaluihin, joita voi hyödyntää esimerkiksi tulevaisuuskeskusteluissa kirjastoissa niin henkilökunnan kuin asiakkaidenkin kanssa. Lopuksi kokoonnuttiin vielä yhteen isoon Erätauko-keskusteluun jakamaan yhdessä Tulevaisuusjamien herättämiä ajatuksia.

Rohkeus, unelmat! Ei tarvitse olla passiivinen, voi vaikuttaa.
Positiivinen tulevaisuusajattelu – tulevaisuuksia on monia ja voimme vaikuttaa niihin.
Haluan muistaa: Luontoretki Pirunvuorelle ja luonnon vaikutus meihin.
Olen valmis pelastamaan maailman – haluan lisätä ekologisuutta kirjaston toiminnassa.
Helsinkiläisten idea – ympäristölukupiirin idea – enemmän ympäristönäkökulmaa omaan kirjastoon. Aion viedä ideoita aktiivisemmin eteenpäin.
Innostuin ja inspiroiduin toisten kuuntelemisesta. Seuraava askel voisi olla henkilöstön laajempi osallistaminen tulevaisuustyöhön.
Ole itsellesi armollinen. Maailmaa ei tarvitse pelastaa heti. Mikä loisi henkisen ja fyysisen tilan tulevaisuusajattelulle?
Oivallus siitä, että kirjastolaisillakin on vaikutusvaltaa yhteiskuntaan.
Mehän ollaan vaikutusvaltaista porukkaa – oma vaikutusvalta tuntuu pieneltä, mutta sitä on. Meidän työllä voi tehdä muutosta.
Lisää kestävään kehitykseen liittyviä tapahtumareseptejä kirjastoille.
Haluan muistaa helsinkiläisten esityksen synnyttämän tunteen ja halun toimia.
Haluan tuoda kirjastoon yhteyttä, toimijuutta ja toivoa luovia keskustelun tiloja.

Osallistujien kommenteissa nousivat esiin oma toimijuus ja vaikutusmahdollisuudet. Monet inspiroituivat helsinkiläisten esimerkistä toimia aktiivisesti kirjastossa ympäristön hyväksi. Kirjastot ovat mukana rakentamassa tulevaisuutta, kirjastolaisilla on vaikutusvaltaa myös muuhun yhteiskuntaan. Keskustellaan lisää rohkeasti kirjastoalan tulevaisuuksiin liittyvistä toiveista. Katsellaan ympäröivää maailmaa uteliaasti ja laajalla näkökulmalla ja yritetään jatkossakin löytää pieniä muutoksen signaaleja.

Kokoamme tälle sivulle lisää blogitekstejä ja materiaaleja Tulevaisuusjameilta sitä mukaa, kun niitä valmistuu.

Ympäristötyön linkkejä

Tulevaisuustyökaluja