Siirry sisältöön
hankkeet -

Hankkeet esille! Demi Aulos ja Lukuliekki 2.0

Kirjastolainen esittelee kirjaa.

Hankkeet esille! -sarjassa esitellään Uudenmaan kirjastojen hankkeita ja niitä toteuttavia henkilöitä. Tavoitteena on tuoda alueen hankkeita näkyvämmin yleiseen tietoisuuteen, esitellä toimivia käytänteitä ja välttää kaksinkertaisen työn tekemistä eri kirjastoissa.

Kuka olet, missä työskentelet ja mikä on työnkuvasi?

Olen Demi Aulos ja työskentelen Keravan kaupunginkirjastossa projektityöntekijänä. Tarkentavana tittelinä toimii lukukoordinaattori. Koulutukseltani olen varhaiskasvatuksen opettaja.

Mikä on hankkeesi nimi ja mitä siinä tehdään?

Lukuliekki 2.0 -hanke on käynnissä syyskuusta 2022 heinäkuuhun 2023. Se on jatkoa Lukuliekki-hankkeelle, joka oli Keravan kasvatuksen ja opetuksen toimialan hanke.

Hankkeessa kehitetään Keravan lukutaitotyötä kaupunkitasoisesti, erityisesti kirjaston yhteistyömallien kautta. Olen laatinut Keravan lukukonseptin eli kaupunkitasoisen lukutaitotyön suunnitelman, joka julkaistaan Keravan Lukuviikolla huhtikuussa. Lukukonsepti kokoaa yhteen kolmen eri toimialan (kirjastopalvelut, kasvatuksen ja opetuksen toimiala, neuvola- ja perhepalvelut) toteuttaman lasten ja nuorten lukutaitotyön. Lukukonseptiin on kirjattu tavoitteet, toimenpiteet sekä seurantatavat. Lisäksi olen laatinut materiaaleja, pitänyt webinaareja, satutunteja ja työpajoja ryhmille sekä tuottanut tapahtumia. Toimin yhdessä työparini, kirjastopedagogi Aino Koivulan kanssa. Kirjaston vakituisen henkilökunnan jäsenenä hän pitää huolen siitä, että se hieno työ, mitä teemme hankkeessa, ei jää vain hankevuoteen.

Mikä on päällimmäinen fiilis tähänastisesta toteutuksesta? Onko jokin asia yllättänyt?

Hirvittävän hyvä fiilis. Kun lopettelin aiempaa hanketta, en olisi osannut arvata, miten paljon tulen viihtymään tässä uudessa hankepätkässä. Kirjasto toimintaympäristönä ja työyhteisönä on rauhallinen, yhteisöllinen ja ystävällinen. Hanketyön alussa yllätti, miten vapaat kädet työhön annettiin. Tämä on ollut todellinen itseni toteuttamistyö, missä olen päässyt haastamaan luovuutta ja kehittämään itseohjautuvuutta sekä itseni johtamista.

Mikä hankkeeseen liittyvä konsepti olisi helposti kopioitavissa toiseen kirjastoon?

Kirjasto voi toteuttaa varhaiskasvatusyksiköihin iltasatukirjahyllyjä kirjaston poistokirjoista. Tämä lisää perheiden lukemista, kun lapset pääsevät itse valitsemaan kirjoja päiväkodista kotiin lainattavaksi. Kirjaston palveluista viestiminen esimerkiksi kouluille ja päiväkodeille on äärimmäisen tärkeää! Tehkää valmiit tiedotepohjat ja lähettäkää palveluvalikoiman tiedote vähintään syksyisin ja alkuvuodesta.

Mikä on salainen supertaitosi, josta on hankkeen toteutuksessa hyötyä?

Olen suhteellisen ekstrovertti, mikä on osoittautunut yllättävän tärkeäksi piirteeksi hankkeen toteutuksessa. Yhteistyö on heti helpompaa, kun on nähnyt ihmisen edes läppärin ruudulta. Lukutaito on yleensä kaikkien mielestä kiinnostava ja tärkeä asia, mutta se hautautuu helposti muun työn alle, joten sinnikkyyttä tarvitaan.