Siirry sisältöön
osaaminen -

Tervetuloa AKE-Porvoon visiotyöpajaan! Pohditaan yhdessä Uudenmaan kirjastojen osaamisen tulevaisuutta

Uudenmaan kunnat kuviossa.

Kun kuntalainen astelee kirjastoon, hänen kirjastokäyntinsä lopputuloksen ratkaisee kirjastossa oleva osaaminen. Onko esimerkiksi hankittu oikeat kirjat, onko ne osattu kuvailla, osataanko niitä vinkata, onko palvelu hyvää ja yhdenvertaista? Osaaminen ja aineelliset resurssit ratkaisevat, onko kirjastokäynti elinikäiseen oppimiseen, kasvavaan osallisuuteen ja hyvinvointiin saatteleva riemu jonka toivomme sen olevan.

Julkinen sektori on valtavien sopeutuspaineiden alla, aineelliset resurssit pienevät, joten osaaminen on yhä tärkeämmässä roolissa. Kirjastoissa asiat tehdään yhteistyössä, myös osaaminen syntyy kirjaston toimivissa prosesseissa ja koko kirjastokentän yhteistyön seurauksena. Osaamisen kehittämisen alueellisena yhteistyöalustana toimii Uudellamaalla Porvoon kaupunginkirjaston alueellinen kehittämistehtävä, AKE.

AKE-Porvoon visio vuoteen 2024 on ollut:

Uusmaalainen kirjastoammattilainen, joka osaa, uskaltaa, ymmärtää, haluaa ja jaksaa.

Vision toteutumista arvioidaan jatkuvasti mm. toteuttamissamme osaamiskeskusteluissa ja viime vuoden lopulla toteutetussa kyselyssä AKE-toiminnasta. Näiden perusteella AKE-toiminnalla on ollut vaikutusta osaamiseen ja yhteistyöhön, mutta visio on luonteeltaan sellainen, että sen tavoittelema tila on jatkuvasti uusittava. Visio pyrkii kiinnittämään huomion kirjastoammattilaisen kokonaisvaltaisen työssä loistamisen edellytysten huomioimiseen AKE-toiminnassa, kirjastojen välisen yhteistyön ja osaamisen jakamisen se jättää vähemmälle huomiolle.

Uuden vision aika

AKE-Porvoon toimintasuunnitelmassa on vuonna 2024 vuorossa vision päivittäminen yhdessä alueen kirjastolaisten kanssa. Kutsummekin nyt Uudenmaan kirjastolaiset pohtimaan, miltä haluamme, että Uudenmaan kirjastojen osaamisen järjestelmä vuonna 2030 näyttää. Nykyisen vision kirjastoammattilaisen näkökulman lisäksi perspektiivi kattaa nyt myös kirjastot ja niiden yhteistyön osaamisen hyödyntämisessä ja jakamisessa.

Vision avulla AKE-työllä on selkeä suunta ja se auttaa asettamaan konkreettisia tavoitteita ja hyödyntämään resurssit pitkäjänteiseen kehittämiseen. Kutsumme kaikki alueen kirjastot osallistumaan vision luomisen. Uudenmaan kirjastojen osaaminen tehdään yhdessä!

Osallistu

Visiotyö toteutetaan syksyn 2024 aikana, jolloin järjestetään kolme samansisältöistä työpajaa alueen kirjastohenkilökunnalle. Lisäksi kaikille avoin ideaseinä päivystää 24/7 verkossa. Vision lopullinen kiteytys esitellään Uudenmaan kirjastopäivässä 15.11. Vision laatimisessa mukana on myös alueellisen kehittämistehtävän suunnitteluryhmä. Ryhmässä on edustus kaikista alueen kirjastokimpoista.

Ilmoittaudu visiotyöpajaan 19.9. kello 9-10 tästä https://link.webropol.com/ep/visio1

Ilmoittaudu visiotyöpajaan 24.9. kello 14-15 tästä https://link.webropol.com/ep/visio2

Ilmoittaudu visiotyöpajaan 7.10 kello 12-13 tästä https://link.webropol.com/ep/visio3

Visiotyöpajoissa:

  • Keskustelemme osaamisen ja sen kehittämisen nykytilasta, haasteista ja mahdollisuuksista Uudenmaan kirjastoissa
  • Tunnistamme yhteisiä tavoitteita ja kehitysmahdollisuuksia.
  • Ideoimme yhdessä, miltä Uudenmaan kirjastojen osaamisen järjestelmä näyttää tulevaisuudessa.

Työpajan jälkeen meillä on parempi käsitys siitä, mikä on tulevaisuuden tavoitetilamme.