Siirry sisältöön
hankkeet -

Kirjastojen ympäristötyön merkityksestä ja tärkeydestä

Kädet kurottavat kohti maapalloa.

Mikä on kirjaston rooli ilmastotyössä? Ainakin tarkistetun, informatiivisen tiedon jako ja tiedon juurelle pääsyn mahdollistaminen. Hoksauttaminen. Nyt pitäisi lopettaa vanhanaikainen ajattelutapa, ettei kirjasto voi ottaa kantaa. Kyseessä on tieteellisesti todettu kiihtymisvaiheessa (koronatermein) oleva kriisi, joka on koko maapallon asia. On todella huolestuttavaa, jos kirjasto ei osallistu näihin talkoisiin. Sitran Kirjastot kansanvallan foorumeina –hankkeessa herätellään poliittista keskustelua kirjaston järjestämänä. Miksei samalla tavalla ilmastoasioita voisi nostaa enemmän esille? Kyseessä ei ole häviävä, hankemaisesti hoidettava projekti, vaan se tarvitsee sitoutumista jokapäiväisessä toiminnassa. Tulitko tänään pyörällä tai julkisilla töihin vai käytitkö omaa autoa? Pienetkin asiat arjessa vaikuttavat.

Koko henkilökunnan sitouttaminen ympäristövastuullisuuteen on ehdottoman tärkeää. Roskat lajitellaan, edes osa aineistosta jätetään muovittamatta, tietokoneet, laitteet ja valot napsautetaan kiinni töistä lähtiessä, valaistusta uusittaessa tai kilpailutuksia suunniteltaessa otetaan huomioon ympäristövastuullisuus, aineistoa kellutetaan eikä kuljeteta turhaan kirjastopisteestä toiseen, tarjoiluissa suositaan kasvis- ja vegaaniruokavaliota, kertakäyttöastioita ei käytetä, perustetaan EKOhylly ja kirjastojärjestelmään tunniste ja hyllypaikka ympäristöaiheiselle aineistolle, lainataan muitakin kuin tyypillisiä kirjastoaineistoja. Kirjaston on aika brändätä itsensä ilmastovastuulliseksi toimijaksi. Kirjaston perusajatus on ollut ilmastomyönteinen aikojen alusta asti: miksi omistaa, kun voi lainata yhteistä hyvää? Tee siis ekoteko – käytä kirjaston palveluita. Itse haluan ainakin uskoa, että toiminnallamme on merkitystä ilmastokriisin hallinnassa.

Porvoon kaupunginkirjasto on ollut mukana Yleisten kirjastojen ympäristötietoisuus 2020-luvulle -hankkeessa. Kyseessä on Helsingin kaupunginkirjaston hallinnoima ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama kansallinen tutkimus- ja koulutushanke, jonka tarkoituksena on edistää kirjastojen ympäristötietoisuutta, hiilineutraaliutta ja jakamistaloutta. Käytännössä olemme osallistuneet hankkeeseen järjestämällä koulutuksia teemasta kiinnostuneelle kirjastolaisille yhteistyössä muiden kumppanikirjastojen ja hankkeen kanssa. Ja ajattelemisen aihetta näistä koulutuksista on todella saanut. Voit kurkata Kirjastokaistalta 3.3.2021 pidetyn webinaarin puheenvuorot. Suosittelen erityisesti Outi Ugaksen puheenvuoroa, mikäli tiedot kirjastojen hiilijalanjälkimittauksista kiinnostavat.

Hankkeen myötä on perustettu Vihreä kirjasto. Sivustolle kerätään koko kirjastokentän ympäristötietoa ja pyritään edistämään ympäristötyötä kirjastoissa. Voit myös tutustua tarkemmin hankkeen aikana toteutettuun hiilijalanjalanjälkilaskennan tuloksiin. Jos olet kirjoittanut aiheeseen liittyvän artikkelin tai haluat ilmiantaa ekotekoja tekevän kirjastosi, ota yhteyttä sivuston ylläpitäjiin. Yhdessä olemme enemmän. Ja vielä jonain päivänä kirjastoilla on oma, juuri kirjastoille tehty, ominaispiirteet huomioiva ympäristömerkki ja -sertifikaatti.

Elina

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran keväällä 2021.