Arjen sankareita Uudellamaalla: Antti Makkonen

Arjen sankareita –sarjassa esitellään Uudenmaan kirjastolaisia ja avataan heidän arkeaan omassa kirjastossaan. Tällä kertaa tutustumme kirjastonhoitaja Antti Makkoseen Mäntsälän kunnankirjastosta.

Olen Antti Makkonen, kirjastonhoitaja Mäntsälän kunnankirjastosta. Vastaan kirjastomme laitteista ja järjestelmistä sekä viestinnästä ja nettisivuista. Lisäksi touhuan myös lehtien ja musiikin parissa ja teen normaalia asiakaspalvelutyötä.

Päädyin kirjastoalalle vähän sattumalta. Muutin perhesyistä muutama vuosi sitten Porvooseen ja aloin harpin kanssa katsoa itselleni kartalta noin 40 km säteeltä työpaikkaa. Pääsin Mäntsälän kirjastoon töihin ensin erikoiskirjastovirkailijaksi tekemään videoita ja muuta sosiaalisen median materiaalia. Myöhemmin sain hakemani kirjastonhoitajan paikan. Aiemmin olen työskennellyt mm. museoalalla, tutkijana ja toimittajana.

Kirjastotyössä parasta on ehdottomasti se, ettei töihin lähtiessä tarvitse koskaan kyseenalaistaa työn tarpeellisuutta tai moraalista puolta. Kirjasto on kaikille tasa-arvoista palvelua tuottava hieno laitos, jossa rahalla ei voi ostaa itselleen etuoikeuksia. Valtaosa kirjaston tarjoamista palveluista on ilmaisia. Omassa työssä parasta on myös vaihtelevuus, joka sopii levottomalle luonteelleni hyvin. Pidän myös pienessä kirjastossa vallitsevasta matalasta hierarkiasta, jossa kaikki pääsevät (osin käytännön sanelemasta pakosta) tekemään monipuolisesti erilaisia tehtäviä.

Haasteita itselleni tuottaa toisinaan se, että olen työskennellyt kirjastoalalla ainoastaan pari vuotta. Esimerkiksi järjestelmätyössä ongelmia ratkoessani törmään säännöllisesti siihen, etten ole työskennellyt kuvailun parissa kovin pitkään. Toisaalta ”tuoreet silmät” saattavat auttaa huomaamaan kehitettävää totutuissa työskentelytavoissa.

Olen Mäntsälän kirjaston sveitsiläinen linkkuveitsi – tiedän monista asioista vähän, mutta en ole minkään alan paras asiantuntija. Työpäiväni ovat harvoin keskenään samanlaisia. Esimerkiksi tällä viikolla olen ruuvannut korona-ajalta jääneitä suojapleksejä irti asiakaspalvelutiskistä, tehnyt hieman graafista suunnittelua ja päivittänyt kunnan tapahtumakalenteria sekä valmistellut Kirkes-kimpan järjestelmätyöryhmän kokouksen asialistaa.

Teen useampana päivänä viikossa myös ihan normaalia asiakaspalvelua tiskissä: varausten hakua, kirjakassien täyttämistä ja hyllyttämistä. Leijonanosan työajastani haukkaavat nk. ”bitti poikittain”-tilanteet, kun jokin laite tai järjestelmä ei toimi kuten sen pitäisi. Näitä tehtäviä ratkon yhteistyössä kunnan tietohallinnon ja it-tuen kanssa. Viime vuonna valtaosa työpäivistäni kului Kirkes-kimpan järjestelmänvaihdon parissa.

Kirjasto on instituutiona laajasti kansalaisten arvostama ja hyvämaineinen putiikki. Uskon, että se on sitä myös tulevaisuudessa. Haasteellisena koen sen, että kirjastot ovat hiljakseen muuttumassa kaikkien alojen yleispalvelupisteiksi. On hienoa, että on olemassa kirjastoja, jotka pystyvät tarjoamaan asiakkaiden käyttöön erilaisia erikoislaitteita ja harrastetiloja, mutta tätä ei mielestäni tulisi vaatia kaikilta kirjastoilta. Kirjastoammattilaisilla pitäisi aina olla aikaa myös sille mitä ainakin itse koen kirjastojen ydintehtävänä – kirjoille ja lukemisen edistämiselle. Lukutaidon heikkeneminen on jo nyt aito yhteiskunnallinen haaste, jossa riittää työnsarkaa.

Toistaiseksi kirjasto on pysynyt verrattain vetovoimaisena ja haluttuna työpaikkana, mutta tulevaisuudessa alan ”rakkaudesta lajiin”-henkinen palkkaus saattaa vaikuttaa siihen, kuinka etenkin hieman syrjemmässä sijaitseviin kirjastoihin saadaan uusia nuoria ammattilaisia.

Haluaisin haastaa mukaan jonkin kirjaston kirjastoauton kuljettaja/virkailijan ja kysyä häneltä tarinoita hurjimmista keliolosuhteista ja mieleenpainuvimmista reiteistä, joita työuran varrelle on sattunut.