Innostusta, esimerkkejä ja yhteisiä pohdintoja inspiraatiopäivässä
Tämän vuoden iso satsaus Kirjasto viestii -kokonaisuus avattiin 18. maaliskuuta viestinnän inspiraatiopäivällä.
Päivi Jokitalo johdatteli kirjastojen viestintään erinomaisilla esimerkeillä. Osuuden yksi tärkeimpiä opetuksia oli se, että kaikki kirjastossa viestivät. Siksi olisi hyvä olla jonkinlainen yhteinen käsitys siitä, miten ja miksi viestintää tehdään. Esimerkiksi jos puhutaan kirjaston poistoista, puhutaanko poistojen perusteista mihin sävyyn kirjastoissa ja välitetäänkö asiasta yhtenäinen vai ristiriitainen kuva. Onko kirjastolla käytössään viestintäsuunnitelma ja näkyvätkö siinä esimerkiksi arvot ja päättäjien tavoittaminen? Osallistujat saivat myös pienen pohdintatehtävän, jossa lähestyttiin kirjastojen viestintää eri kohderyhmien näkökulmasta.
Verohallinnon some yllättää
Viestintäsuunnittelija Mari Valkonen Verohallinnosta avasi taustaa sille, miten verohallinnon onnistunut someviestintä ja äänensävy ovat vuosien saatossa kehittyneet. Muutos ei ole tapahtunut yhdessä yössä, vaan takana on paljon pitkäjänteistä työtä. Tärkeänä mahdollistajana toimii Verohallinnon laaja viestijäverkosto, joka tukee toisiaan ja mahdollistaa viestinnän tekemisen. Marin puheenvuorossa nousi esiin se, että viestintä lähtee yleisön tarpeista, ei organisaation tarpeista. Seuraajia lähestytään vuoropuhelun kautta verohuolien poistamisen ja empatian keinoin, huumoria unohtamatta. Myös yleisön yllättäminen on olennainen osa verohallinnon viestintää.
Kaarina viestii yhdessä
Kaarinan kaupungin kulttuurituottaja Tove Forssell kertoi kirjaston ja kulttuuritoimen yhteistyöstä. Forssellin sanoin kulttuuri- ja kirjastopalvelut toimivat viestinnällisenä mahdollistajana kaupungin ja kuntalaisten välillä. Pienessä kaupungissa yhteistyön tekeminen on helppoa, kun istutaan usein samojen kahvipöytien äärellä. Kaarinassa tehdäänkin säännöllisesti yhteistyötä esimerkiksi tapahtumien tiedottamisessa, ja yhteistyön tekeminen nähdään suurena vahvuutena.
Kirkon viestinnässä yhtymäkohtia kirjastoon
Viestintäpäällikkö Tuula Putkinen kirkon viestinnästä avasi osallistujille Kirkon tuoretta viestintäohjelmaa ja sen taustoja. Kiinnitimme huomiota siihen, miten paljon yhteistä kirkon ja kirjaston välillä on viestinnän saralla. Molemmilla on haasteita tiettyjen kohderyhmien tavoittamisessa. Molemmille viestinnän arvopohja on tärkeää. Molemmat viestivät eri tasoilla verkostomaisesti yksittäisen kirjaston tai seurakunnan ja niitä ohjaavien kimppojen ja isompien yksiköiden kautta. Kirkon osalta viestinnän ohjenuorana toimii “älä puhu kirkkoa”, mutta tämä voisi yhtä hyvin olla myös “älä puhu kirjastoa”. Niin kirjaston kuin kirkonkin on oltava rohkeasti sitä mitä ovat, mutta samaan aikaan on säilyttävä relevantteina paikkoina ihmisille.
Viestinnän muistilista inspiraatiopäivän perusteella
Päivän esimerkkien pohjalta AKE-tiimi kokosi top5-vinkit kirjastojen viestintään:
- Jalkauta viestintä kaikille työntekijöille, jotka viestivät asiakkaille arjessa. Viestintä kuuluu kaikille.
- Aseta yleisön, ei organisaation, tarpeet ykköseksi.
- Tee viestintää yhteistyössä omista vahvuuksistasi ammentaen.
- Tuo viestinnässä esiin kirjastojen vahva arvopohja.
- Älä puhu kirjastoa, käytä kohderyhmän kieltä.