Siirry sisältöön
AKE -

AKE Porvoon vuosi 2023 

AKE Porvoon kattoteema vuonna 2023 oli Kirjastoarjen pedagogiikkaa, jota lähestyttiin monista eri näkökulmista. Vuosi startattiin tammikuussa Puhe-Judolla ja nuorten kohtaamisteemalla ja päätettiin joulukuussa Lanujen kirjakahveihin ja Tapahtumatiistaihin eli Tapahtumatuotanto kirjastossa Liboppi-opintopiiriin.  

Vuoden aikana järjestettiin suuri määrä erilaisia tilaisuuksia: webinaareja, etäkahveja, lähikoulutuksia, verkostotapaamisia ja osaamiskeskusteluja. Teimme paljon yhteistyötä erityisesti Lahden AKEn kanssa: Etelä-Suomen kirjastoautopäivät, Faktabaari, Kirjastofillarointi, Tietopalvelun tulevaisuus ja Ennakointi mainittakoon. Tapasimme AKE-kollegat ympäri Suomen Tampereella huhtikuussa ja verkkosivumme uudenmaankirjastot.fi uudistui kesän alussa. 

Liboppia, tätejä, reissuja ja ympäristötyötä 

Itse aloitin vuoden alussa valtakunnallisen Liboppi-toimikunnan puheenjohtajana, missä on edustajat jokaisesta AKE-kirjastosta. Porvoo toimi vuoden 2023 ja jatkaa vielä 2024 myös Liboppi-sisällöntuotantovastuussa. Aloitimme jo kesällä 2022 Uudenmaan alueella suunnittelemaan seniorityöhön liittyvää Liboppi-kurssia, johon saimme loppuvuodesta opiskelijan Seinäjoen ammattikorkeakoulusta työstämään materiaaleja Liboppi-kelpoisiksi. Marraskuussa 2023 kurssi oli vihdoin julkaisukelpoinen ja on nyt suoritettavissa Libopissa. Kurssin tekijä Oili Turja palkittiin myös Kirjastonhoitajien säätiön vuoden 2023 opinnäytetyö -stipendillä ja erityistunnustuksen hän sai vielä ansiokkaasta ja kirjastojen seniorityön tukemiseen soveltuvasta opinnäytteestä. 

Tapasin Hämeenlinnan Kirjastopäivillä 2022 kaksi kirjastolaista Järvenpäästä, jotka kuuluvat myös sometähtiryhmään The Tädit. Heti syntyi ajatus saada heidät mukaan johonkin AKEn tapahtumaan. Tämä toteutui Senioriverkostopäivässä Järvenpää-talolla toukokuussa, kun iltapäiväkahveille ilmestyi viisi sirpakkaa tätiä harmaanpuhuvissa asuissaan. Tässä yhdistyi sekä oikea kohderyhmä että ei-niin-vakava stereotypioista kumpuava kirjastovitsailu.

Hymyileviä henkilöitä.
The Tädit ja fanit.

Sain kunnian osallistua monen halukkaan joukosta AVI:n järjestämään Tanskan matkaan syyskuussa. Kolmen päivän aikana ehdin tutustua 10 eri kirjastoon sekä kirjastolaisiin ympäri Suomen.

Vierailimme AKE-porukalla maaliskuussa Itä-Helsingin kirjastoissa. Viikin kirjastoon astuessamme olimme kuin puulla päähän lyötyjä: hienot uudistukset sekä kirjastotiloissa että brändäytymisessä vihreäksi ja luontoystävälliseksi ympäristökasvatuskirjastoksi saivat aikaan ajatuksen AKE-tilaisuuden järjestämisestä paikan päällä kirjastossa. Marraskuussa järjestimmekin Konkretiaa kehiin! Kirjasto ympäristötoimijana -koulutuksen. Päivä oli avoimen keskusteleva ja tunnelma lämmin. Kaikkien mielestä oltiin tärkeällä asialla ja sekä luennot että työpajat sujuivat nappiin. Palaute on myös ollut sykähdyttävää, mikä kannustaa aiheen käsittelyyn myös jatkossa: 

Koulutuksessa oli positiivinen, kehittävä ja ideoiva ote.

Olitte onnistuneet saamaan todella kiinnostavia vierailijoita ja työpajat olivat hyviä. Oli kiva, miten monipuolisesti koulutuksessa käsiteltiin aihetta.

Koulutus inspiroi myös siksi, että se näytti monia mahdollisuuksia toimia. Tapahtuma siis vahvisti ekologisia linssejä, joiden kautta tarkastella omaa työtäni.

Kohti uutta AKE-vuotta 

Koen usein olevani liian kärsimätön tähän työhön, mutta tämä vuosi todisti, että ikuisuuksilta tuntuvat projektitkin tulevat joskus päätökseen. Välillä kannattaa seurata sisäistä ääntä ja harpata suorilla siihen, mikä tuntuu oikealta. Välillä on taas puskettava eteenpäin vain tahdonvoimalla, että asiat valmistuvat. Uskon, että saamme ensi vuonna taas paljon aikaan! Kiitokset siis parhaimmalle omalle AKE-tiimille, joka lähestyy asioita omasta näkökulmastaan, mutta toimii aina yhteiseksi hyväksi. Tätä kirjoittaessa taidamme kaikki olla jo kovasti loman tarpeessa, kuten alla olevasta kuvasta huomaa.

Ensi vuoden aloitamme 10.1. etäkahveilla Israel-Palestiinan tilanteeseen ja disinformaatioon liittyen sekä lähdemme kierrokselle Länsi-Uusimaan kaksikielisiin kirjastoihin. Nähdään ruuduilla ja livenä myös vuonna 2024! 

Elina 

PS: Miten homma toimi sinun mielestäsi? Vastaa kyselyymme vuoden 2023 AKE-toiminnasta tästä linkistä!