Siirry sisältöön
Käsiä ja puhelimia.

SEVERI-verkostopäivä

  • 17.05.2024
  • 09:00 - 16:00

Tervetuloa kaikki Uudenmaan yleisissä kirjastoissa seniorityötä tekevät yhteiseen verkostopäivään Töölön kirjastoon perjantaina 17.5.2024!

Aamupäivän aikana tutustutaan kollegoihin, kuullaan mielenkiintoisia esityksiä hankkeista ja senioreiden mielenterveyden tukemisesta. Lounastauon jälkeen pääsemme osallistumaan ylisukupolvisuutta tukevaan Mediametkan työpajaan. Päivän päätteeksi on mahdollisuus osallistua opastetulle kierrokselle Töölön kirjastossa, tilojen esittelyn lisäksi tietoa tapahtumista ja vapaehtoistoiminnasta. AKE tarjoaa aamu- ja iltapäiväkahvit.

Kirkkonummen kirjaston Mennäänkö yhdessä? – yhteisöllistä digineuvontaa hyvinvoinnin tueksi -hanketta esittelevät digineuvoja Raisa Hynninen ja mediaohjaaja Sebastian Nordlund. Hankkeen tavoitteena on edesauttaa kuntalaisten hyvinvointia digitaalisia taitoja vahvistamalla. Hankkeessa panostetaan erityisesti nykyaikaisessa digiosaamisessa tukea tarvitsevien sekä syrjäytymisriskissä olevien kuntalaisten osaamisen ja osallisuuden tukemiseen. Kirjasto toimii dialogissa alueen vanhusverkostojen kanssa osallistujien tavoittamiseksi.

Mikä on osallisuuden ja avoimien, saavutettavien ja maksuttomien kaupunkitilojen merkitys iäkkään mielenterveydelle? Ennen lounastaukoa aiheesta luennoi Mieli ry:n ikäihmisten mielenterveyden edistämisen asiantuntija Sonja Maununaho. Puheenvuorossa otetaan esille myös arjen kohtaamiset ja liikkeelle lähtemisen merkitys, kulttuurin harrastamisen mielenterveysvaikutukset ja kirjallisuus tunteiden käsittelemisen välineenä. Konkreettisena esimerkkinä esitellään MIELI-IKÄ-runopiiritoimintaa.

Mediametkan työpajassa käsitellään ylisukupolvista mediakasvatusta. Ylisukupolvisuutta tarkastellaan erityisesti kirjastoalan ammattilaisen työn kautta pohtien sitä, miten se voisi paremmin näkyä omassa työssä. Työpajassa esitellään ja treenataan erilaisia konkreettisia harjoituksia ja toimintatapoja, joita Mediametka on toteuttanut ylisukupolvisissa työpajoissa. Harjoitukset lähtevät alkeista eli kaikilla on mahdollisuus osallistua ja onnistua! Työpajan kouluttajana toimii Mervi Maatela, joka on pitkän linjan luokanopettaja, draamapedagogi, oppikirjailija ja mediakasvattaja.

Ohjelma

9.00— Aamukahvia ja pientä suolaista tarjolla (AKE tarjoaa)

9.20— Tervetuloa / Elina Karioja, AKE Porvoo

9.30— 10.00 Kirjastojen ja kimppojen kuulumiset – porinaa pareittain ja ryhmissä.

10.00—10.45 Mennäänkö yhdessä? – yhteisöllistä digineuvontaa hyvinvoinnin tueksi. Digineuvoja Raisa Hynninen ja mediaohjaaja Sebastian Nordlund, Kirkkonummen kirjasto.

11.00—12.00 Kirjasto mielen hyvinvoinnin lähteenä ikääntyessä. Sonja Maununaho, asiantuntija, ikäihmisten mielenterveyden edistäminen, Mieli ry.

12—13 Lounastauko (omakustanteinen)

13—15 Työpajaillaan! Ylisukupolvinen luovuus seniorityössä. Mervi Maatela, Mediametka.
Kahvitauko noin puolessa välissä työpajaa. AKE tarjoaa kahvia/teetä + makeaa syötävää.

15.00—15.15 Mitä jäi käteen? Päivän teemojen koonti. Parhaimmat vinkit jakoon ja jalostukseen.

15.15—16 Vapaaehtoinen kirjastokierros. Vapaaehtoistoiminta ja tapahtumat Töölön kirjastossa.

Kohderyhmä ja ilmoittautuminen

Päivä on suunnattu kaikille Uudenmaan yleisten kirjastojen senioriverkoston eli SEVERI:n jäsenille. Jos teet seniorikirjastotyötä alueellamme, olet tervetullut mukaan verkostoon ja verkostopäivään. Liity verkostoon lähettämällä viesti Elinalle.

Ilmoittaudu mukaan 10.5. mennessä tästä linkistä.  

Lisätietoja: Elina Karioja

Muita vastaavia tapahtumia