Siirry sisältöön
Henkilöitä polkupyörien kanssa junavaunun edessä.

Kirjastofillarointi 2024

  • 22.08.2024
  • 08:30 - 18:00

AKE Porvoon legendaarinen ja järjestyksessään jo kuudes kirjastofillarointi poljetaan 22.-23.8.2024.  

Ai mikä kirjastofillarointi?  

Kirjastofillaroinnissa yhdistyy hyvinvointi, koulutuspäivä, verkostoituminen ja opintoretki. Tapahtuman aikana tutustutaan kuuteen eri kirjastoon ja kollegoihin sekä edetään ekologisesti pyöräilemällä. Fillaroimme rauhallista noin 15 km:n tuntivauhtia, jota jaksaa peruskuntoinen aikuinen. Kavereita ei jätetä, jokaista odotetaan. Mukana on myös huoltoauto, jonka kyytiin pääsee ylitsepääsemättömän väsymyksen iskiessä. Reitillä kuljetaan tänä vuonna sekä maalaismaisemissa että urbaanissa kaupunkimiljöössä. Matkan varrelle mahtuu monenmoista kirjastoasiaa etäasiakaspalveluroboteista osallisuuden edistämiseen.

Reitti 2024 

Päivä 1, torstai 22.8. (noin 60 km):

  • Mäntsälän kirjasto 
  • Askolan kirjasto 
  • Pornaisten kirjasto 

Majoittuminen Järvenpäässä, Tuusulanjärven kauneissa maisemissa. Illalla saunomista, yhteistä ruokailua ja rentoa yhdessäoloa.  

Päivä 2, perjantai 23.8. (noin 25 km):

  • Järvenpään kirjasto 
  • Lumon kirjasto (Korso) 
  • Tikkurilan kirjasto, tapahtuma päättyy klo 16 mennessä 

Miten osallistua? 

Tapahtuma on kokonaisuudessaan kaksipäiväinen, mutta molempien päivien lähtöpisteet ovat helposti saavutettavia junaradan varressa. Voit siis halutessasi osallistua vain toiseen päivään. Perjantai on lyhyempi päivä sekä ajallisesti että poljettavan matkan kannalta ja sopii hyvin myös ensikertalaisille! Jos osallistut vain perjantain Vantaan reitille, et välttämättä tarvitse edes omaa pyörää – kaupunkipyörien käyttö on myös sallittua! Pyöräilykypärä on kaikille pakollinen varuste. 

Keskustele esihenkilösi kanssa, onko kirjastofillarointiin osallistuminen työaikaa vai omaa aikaa. Porvoon kaupunginkirjasto on esimerkiksi linjannut, että kirjastofillarointi on työaikaa samaan tapaan kuin mihin tahansa muuhun koulutukseen osallistuminen. Toivomme sitovia ilmoittautumisia 8.8. mennessä.

Kustannukset 

Yöpyminen STEP-koulutus Järvenpään opistotasoisessa majoituksessa Tuusulanjärven rannalla. Majoittuminen yhden hengen huoneessa hintaan 70 €/hlö tai kahden hengen huoneissa hintaan 50 €/hlö. Kaikissa huoneissa on oma wc ja suihku. Hintaan sisältyy myös aamupala sekä leppoisat löylyt rantasaunassa + lakanat ja pyyhkeet. Otathan uimapuvun mukaan, jos haluat myös uida. AKE lähettää laskun yöpymisestä. Torstain ja perjantain lounaat ovat omakustanteisia. 

Kenelle? 

Tapahtumaan voivat osallistua kirjastotyöntekijät ympäri Suomen. Kirjastofillarointi on oiva tapa kasvattaa kuntoa, ekologinen tapa liikkua ja hieno mahdollisuus verkostoitua muiden kirjastoammattilaisten kanssa.  

Edellisten vuosien reissukertomuksia ja palautteita voi lukea tältä sivulta.  

Lisätietoja

Elina Karioja

elina.karioja@porvoo.fi

puh. 040 610 2218

Henkilöitä polkupyörien kanssa kirjaston edessä.

Muita vastaavia tapahtumia