Vertaisryhmämentorointipilotti oli menestys

Kädet yhdessä.

Vertaisryhmämentorointipilotti oli menestys

“Päällimmäinen tunne on kiitollisuus.”

Se alkoi tammikuussa Verraton vertaisryhmämentorointi -koulutuspäivästä ja päättyi seitsemän pilottilaisen osalta toukokuussa.

Mitä neljän tapaamiskerran vertaisryhmämentorointi oli antanut osallistujille?

Tapaamisista oli saanut voimaa, tietoa ja ideoita. Uutta ajastusmaailmaa ja vuorovaikutusta. Vertaisten ryhmä on turvallinen ympäristö oppia uutta.

Ryhmässä on jaettu huolta ja hyvää. Omaan työhön liittyvä ongelma tai mieltä askarruttava kysymys onkin usein tuttu myös toiselle. On ollut helpottavaa kuulla, että muutkin painivat sanojen kysymysten kanssa. On saanut suhteellisuudentajua ja varmuutta omaan tekemiseensä.

Toteutuivatko osallistujien odotukset?

Kyllä! Ja myös ne toiveet, joista ei mukaan lähtiessä tiennytkään. Vertaisryhmämentorointi antoi osallistujille enemmän kuin he osasivat odottaakaan.

Suurkiitos pilottiryhmäläisille ja pilottiryhmän vetäjälle, Maija Lehtolalle Vantaan kaupunginkirjastosta! Kollegoiden tuki ja läsnäolo kannattavat. Kannattaa kokeilla!

Syksyllä käynnistämme vertaismentorointiryhmät lasten- ja nuortenkirjastotyöstä, seniorityöstä, asiakaspalvelusta ja kirjastojen osallisuustyöstä. Tervetuloa mukaan!

Anne Suvanto

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti