Vertaisryhmämentorointi for the win

Lapset vetävät köyttä yhdessä.

Vertaisryhmämentorointi for the win

Pari viikkoa sitten meillä oli mahtava iltapäivä vertaisryhmämentoroinnista. Ai mistä?

AKE-hommissa pohditaan koko ajan, millä eri tavoin voitaisiin kirjastolaisten osaamista kehittää. On koulutuksia ja opintomatkoja, on verkostoja, on KEHU-kahveja eri aiheista. Lukupiiriäkin on kokeiltu. Tänä keväänä kokeillaan vertaisryhmämentorointia pilottiryhmässä.

Sana vertaisryhmämentorointi oikeastaan kertoo jo kaiken. Kyseessä on vertaisten eli tässä tapauksessa kirjastolaisten ryhmässä tapahtuvaa tiedon ja osaamisen jakamista. Mutta mikä tässä nyt on niin mullistavaa, että ihan oma koulutus aiheesta pitää järjestää?

Noh.

Monesta asiasta voi sanoa “jo muinaiset kreikkalaiset…”, niin mentoroinnistakin. Mentorointi on perinteisesti nähty kahden kauppana, jossa kokenut mentori jakaa viisautensa helmiä kokemattomalle aktorille. Vertaisryhmämentoroinnissa asian äärellä ollaan isommalla porukalla, vertaisten kesken. Ryhmässä jaetaan paitsi osaamista ja kokemuksia myös työssä vastaan tulleita pulmatilanteita ja haasteita. Taannoisena iltapäivänä puhunut professori Hannu Heikkinen kertoi vertaisryhmämentoroinnin sisältävän myös terapeuttisia elementtejä. Kollegan tuki on tärkeää!

Heikkistä edelleen siteeraten: “Tavoitteena ei ole tiedon siirtäminen vaan uuden synnyttäminen – emergenssi.” Vertaisryhmä on parhaimmillaan enemmän kuin osiensa summa.

Kirkkaimpana johtotähtenä vertaisryhmämentoroinnissa on ryhmän jäsenten osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin lisääminen. Ei huonoja tavoitteita lain.

AKEnda-blogissa seurataan kevään aikana vertaisryhmämentorointipilotin sujumista. Seuraa sinäkin!

Anne Suvanto

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti