Sää suosi Uudenmaan toista kirjastofillarointia

kirjastofillaroijat Nurmijärvellä Aleksis Kiven patsaan äärellä

Sää suosi Uudenmaan toista kirjastofillarointia

Pieni, mutta pippurinen kirjastolaisten joukko lähti 26. elokuuta 2020 matkaan Hyvinkäältä kohti Hankoa. Uudenmaan toinen kirjastofillarointi sujui hyvin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä.

Kirjastofillarointia varjosti tänä vuonna koronavirusepidemia, minkä vuoksi oli pitkään epävarmaa, voidaanko tapahtumaa järjestää. Kun mukaan saatiin 14 hengen innokas joukko, päätimme kuitenkin lähteä matkaan. Kirjastofillaroijat tutustuivat yhdeksään kirjastoon kolmen päivän aikana. Matkan teemana oli myös Aleksis Kivi Nurmijärvellä ja Siuntiossa. Siuntiossa käväisimme Fanjunkarsissa, jossa A. Kivi kirjoitti mm. teoksensa Seitsemän veljestä. Teemana oli myös kestävä kehitys, ja Lohjalla fillaroijat osallistuivat Vastuullisen kirjastotoiminnan työpajaan.

Oman höysteensä matkaan toivat mainiot yöpymispaikat ja niiden isäntäväki Päivölän virkistyskoti Vihdissä ja Sirkushostelli Holken Inkoossa.

Lisätietoa kirjastofillaroinnista:

uudenmaankirjastot.fi/kirjastofillarointi

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.