Medialukutaitoa aikuisille: Miten journalismi on muuttunut?

miten_journalismi_on_muuttunut

Medialukutaitoa aikuisille: Miten journalismi on muuttunut?

Hyvinkään kaupunginkirjastoon kokoontui parikymmenpäinen joukko kirjastojen työntekijöitä helmikuun lopulla. Koulutuspäivän aihe oli Medialukutaitoa aikuisille.

Ensimmäisenä kysyttiin Mitä journalismille on tapahtunut, kun toimittaja Johanna Korhonen oli aamupäivän äänessä. Johanna Korhosen radio-ohjelmasarjassa Journalisti Johanna yritetään nähdä ja välittää kuulijoille, mitä oikeasti tapahtuu. Miten kaikki asiat ovat? Mitä on todellisuus ympärillämme? Saman tapainen ajattelu oli kuultavissa Hyvinkäällä, kun hän kertoi meille, miten journalismi on muuttunut.

Lounaan jälkeen Faktabaarin vastaava toimittaja Petra Piitulainen-Ramsay piti tiiviin ja informatiivisen esityksen aiheesta Miten tunnistat feikin ja suojaat itseäsi huuhaalta?

Koulutuspäivän päätteeksi pääsimme eroon mahdollisesti päivän aikana nousseista stressaavista ajatuksista ja ahdistuksesta, kun Johanna Korhonen johti äänirentoutustuokion.

Tässä kirjoituksessa omat ajatukseni sekoittuvat luennoista heränneisiin ajatuksiin, ja sen lisäksi mukana on nykytilannetta eli korona-aikaa. Tekstin sisällöstä otan täyden vastuun, enkä väitä luennoitsijoiden näin sanoneen. Keskityn pääasiassa Johanna Korhosen aiheeseen, vaikka virikkeitä sain myös Faktabaarista. Johanna Korhosen koulutuspäivän inspiroivassa esityksessä kuulimme paljon asiaa, enkä yritä kaikkea tiedon virtaa täsmälleen referoida.

Miten journalismi on muuttunut?

Internet yllätti media-alan 1990-luvun puolivälissä. Kaikki muuttui, tuotanto- ja jakelu, ansaintalogiikka kuin suhde yleisöönkin. Kilpailu ja samanaikainen hurja keskittymisvauhti on johtanut sekä journalismin räjähdysmäiseen kasvuun että sisältöjen yhtenäistymiseen.

Vielä 90-luvulla toimitukset päättivät mitä julkaistaan. Nykyisin eri aiheiden ja asioiden julkaisemisesta päättää kuka vain, ja toimittajat yrittävät pysyä mukana.

Median pitää reagoida, kun joku älähtää, tuli viesti sitten yleisöltä, poliitikoilta tai muulta eliitiltä. Tällä tavalla median huomio liikkuu aina sinne mihin eliitti ja muut julkkikset sekä me tavikset sitä viemme. Huomiotaloudessa uutisaiheiden rytmi on kiihtynyt kiihtymistään. Suuret otsikot erilaisista uhista lisäävät ahdistusta. Mutta toisaalta aina kun ikävä aihe jää taka-alalle, ahdistuskin helpottaa. Mieluusti ilmastonmuutos ja muut vaikeat aiheet jätetään taka-alalle helpompien tieltä. Tosin juuri nyt korona-uutisointi vie meidän huomiomme kokonaan, emmekä tiedä kuinka kauan sitä kestää.

Viimeisten 20 vuoden aikana tapahtuneelle kehitykselle on internetin vallan kasvun lisäksi muitakin syitä. Esimerkiksi printtilehdistön heikkenevä taloudellinen kehitys on johtanut toimittajien määrän rajuun vähenemiseen. Kun tekijöitä on vähän, on ymmärrettävästi vähemmän aikaa paneutua mihinkään syvällisesti. Eikä sovi työnantajan ansaintalogiikkaan antaa toimittajan käyttää paljon aikaa yhden jutun tekemiseen.

Vastuu sisällöistä on nyt kaikkien käsissä periaatteella ”kaikki netissä samalla viivalla”. Toisaalta vallalla on ”vastuu on lukijalla”-asenne. Kun ihan kaikenlaista on tarjolla, valeuutisista vihapuheeseen, nykyisin osa yleisöstä kyseenalaistaa myös journalismin fundamentit.

Mikä on siis journalismin tehtävä – jakaa ohjeita ja vinkkejä vai tietoa?

Faktat ja tosiasiat pitäisivät olla oikeasti journalismin aineistoa, eivät mielipiteet. Aivan, mutta oletko katsellut televisiosta ajankohtaisohjelmaa, jossa on asiantuntijan lisäksi joku toinen, joka on muuten vain asiasta kiinnostunut tai osallinen? Oletko huomannut ohjelmanvetäjän ottavan molempien sanat yhtä tosissaan, aivan kuin he molemmat olisivat samalla lailla asiantuntijoita? Tämäkin on nykyaikaa, että kuka vain on asiantuntija, ei ole väliä onko tiedon pohjalla ”musta tuntuu” vai tieteen todentamaa tutkimusta.

Aiheen tutkimiseen ja havainnointiin käytettävä aika vähentynyt, minkä huomaa tuloksissa: mediassa on yhä enemmän juttuja toimittajan pienen elinpiirin asioista. Aiheet käyvät päivittäisjournalismissa yhä pienemmiksi: miten harjaat hampaasi, kuinka venyttelet, mitä syöt, mitkä taudit sinua uhkaavat.

Onko journalismi riippumatonta?

Kun työntekijöiden määrä on vähentynyt, erilaisten tiedotteiden suora hyödyntäminen on myös yleistynyt. Tiedotteita tekevät viestintätoimistot, joiden takana on joko joku poliittinen taho tai yritys. Tilannetta kuvatakseen Johanna Korhonen kertoi esimerkkinä, kuinka viestintätoimistotaustalla tehdään päätoimittajan työtä nykyään. Tosin päätoimittajalta edellytetäänkin vain vähintään 15 vuoden ikää, ja ettei hän ole holhouksen alainen. Toki myös julkisten organisaatioiden (esimerkiksi meidän kirjaston työntekijöiden) tekemiä tiedotteita julkaistaan.

Syvemmälle asioihin pureutuva journalismi on vähentynyt, ja vaikka ihmiset sanovat haluavansa tutkivan journalismin tuotoksia, ei niitä jakseta lukea. Ja jos ei ole lukijoita, ei toimintaa kannata jatkaa. Olen kauan sitten itsekin todennut, että jos kirjaston aineistolla ei ole lainaajia, kirjastolaitoskin nykymuodossaan häviää. Nyt kirjastojen sulkuaika ja muut korona-ajan rajoitukset pistävät meidät laittamaan kaikkea mahdollista nettiin. Ehkä meitä tosiaan tarvitaan kohta vähemmän. Voimmehan jakaa netissä vaikka mitä, kirjallisuudesta vinkkauksiin!

Tilastot ovat hyödyllisiä sekä merkittävien että vähemmän merkittävien otsikoiden tekemiseen. Toimittajat hyödyntävät innolla tilastokeskuksen tuottamia tiedotteita todella monenlaisista aiheista, ja julkaisevat luettavaksemme hurjia otsikoita. Monesti noissa jutuissa on vain unohdettu ne tärkeät perusteet ja reunaehdot, mitä tilastojen tekemiseen on käytetty.

Entä nyt ja tulevina päivinä?

Huomiotaloudessa kilpailu klikkauksista on johtanut siihen, että somessa ja nettihakutilanteissa ihmisille tulee ensimmäisenä näkyville jutut, jotka vahvistavat entisiä asenteita, mielipiteitä ja arvoja. Tämä koskee mainonnan ja uutisjuttujen lisäksi poliittista ja uskonnollista viestintää. Sen sijaan Johanna Korhosen mukaan klikkausotsikointi on jo vähentynyt. Toivottavasi ihmiset ovat oppineet näkemään otsikoiden läpi. Vai olemmeko muuten vain väsyneet jatkuvaan ”pommitukseen”?

Iltapäivälehtien suuret otsikot pienistä sisällöistä ovat minuakin kovasti ärsyttäneet viime vuosina. Keltaiselta lehdistöltä tämä käytäntö on levinnyt ihan asiallisiinkin tiedotusvälineisiin, esimerkiksi Yleisradion nettiuutisiin ja Helsingin Sanomien otsikointiin. Näinä aikoina sormi klikkaa herkimmin korona-uutisia. Tämä suuntaus pelottaa minua henkilökohtaisesti: muuttuuko uutisointi pysyvästi ja kattavasti tämän maailmanlaajuisen terveyskatastrofin jälkeen? Jaksammeko kohta enää seurata yhtään mitään muuta tärkeää tässä maailmassa?

Kirjoittaja: Kirsti Ahlsten Hyvinkään kaupunginkirjastosta

No Comments

Post A Comment