AKE-matkalla

AKE-matkalla

Olen toiminut AKE-koordinaattorin sijaisena lokakuusta lähtien. Kun hyppää normikirjastotyöstä AKE-ihmiseksi, saattaa mennä alkuun sormi suuhun. Perusajatus on kuitenkin ollut alusta asti selkeä. AKEn tehtävänä on saada sinut, armon Uudenmaan kirjastolainen, tekemään työsi paremmin. Kehittää osaamista, auttaa verkostoitumaan, tarjota uusia ideoita ja kättä pitempää juuri sinun työpaikallesi.

Fyysiset kohtaamiset ovat viimeisen puolen vuoden aikana jääneet olemattomiksi, joten uusiin ihmisiin on ollut aika haastavaa tutustua toimien pelkkänä puhuvana päänä. Toisaalta alati kehittyvät etäkokousalustat ovat mahdollistaneet myös vuorovaikutuksellisemmat yhteydet. Minun uusi normaalini on puhua, nauraa ja heristellä sormia ja pudistella päätä – ruudulle.

Alueellista kehittämistehtävää hoitava koordinaattori ei voi olla törmäämättä mitä kummallisempiin lyhenteisiin. Perinnöksi jätän AKE–suomi-sanaston avuksi seuraavalle ihmettelijälle.

AKE–suomi-sanasto


AKE-ihmiset
Alueellista kehittämistehtävää hoitava valtakunnallinen jengi.

AKE-kirjasto
Alueellista kehittämistehtävää hoitava kirjasto kuten Porvoo. Muita AKE-kirjastoja Suomessa ovat Turun, Tampereen, Lahden, Joensuun, Kuopion, Vaasan, Oulun ja Rovaniemen kaupunginkirjastot. Alueellinen kehittämistehtävä korvasi vuonna 2018 entisen maakuntakirjastosysteemin. Maakuntakirjastoja oli vielä rutkasti enemmän kuin nykyisiä AKE-kirjastoja.

AKE-johtajat
Alueellista kehittämistehtävää hoitavien kirjastojen ylimmät pomot.

AKE-linja
Kaksi kertaa vuodessa pidettävä kokous, jossa sovitaan seuraavan puolivuotiskauden asioista. Edustusta mukana AVIsta, AKE-kirjastojen johdosta ja AKE-ihmisistä.

AKEnda-blogi
Sijaitsee uudenmaankirjastot.fi-sivuilla, ja sinne tämäkin teksti päätyy.

AKEntti-ryhmä
Ainakin Porvoossa kolme AKE-tyyppiä, jotka yhdessä kirjastojen kanssa suunnittelevat ja järjestävät Uudenmaan alueen kirjastohenkilökunnalle koulutuksia sekä virittävät tiedon, osaamisen ja ihmisten kohtaamisia.

AVI
Aluehallintovirasto. Hoitaa Suomen lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Vilisee koko ajan korona-ajan mediatiedotteissa. Tärkeä yhteistyökumppani.

EK
Elinkeinoelämän keskusliitto. Eiku ne onkin mun omat nimikirjaimet!

ERTE
Valtakunnallinen ERityisTEhtävä lasten ja nuorten lukemisen ja lukutaidon edistämisen tukemiseksi kirjastoissa. Pääkallopaikka Seinäjoki.

ESAVI
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, jonka alueella Porvookin sijaitsee.

KEHU
KEHittämistehtävä – Utvecklingsuppdrag. Sisältää myös useita KEHU-tuotteita, joista alla.

KEHU-kahvit
Virtuaalinen etäkahvihetki, jossa voi olla aiheena melkein mitä vain kirjastomaailman liittyvää.

KEHU-tietoisku
Virtuaalinen tapaaminen, jossa esitellään tutkimuksia, selvityksiä ja valtakunnallisia hankkeita.

KEHU-uutiskirje
Laitetaan maailmalle joka kuukausi. Sisältää tietoa tulevista koulutuksista ja toivottavasti muutakin kiinnostavaa luettavaa.

KEHU-visio
Uusmaalainen kirjastolainen, joka OSAA, USKALTAA, YMMÄRTÄÄ, HALUAA JA JAKSAA. Lue lisää toimintasuunnitelmasta.

LANU-verkosto
Suurin ja kaunein koko Uudenmaan laajuinen verkosto lasten- ja nuortenkirjastotyötä tekeville. Jokaisesta Uudenmaan kunnasta on mukana ainakin yksi edustaja.

Liboppi
Valtakunnallinen kirjastotyöntekijöiden aarrearkku. Sisältää jatkossa yhä enemmän itsenäisiä alueellisia koulutuksia sekä valtakunnallisia kaikille avoimia kursseja.

OHRY
Ohjausryhmä. Esimerkiksi hankkeilla voi olla ohjausryhmä.

OKM
Opetus- ja kulttuuriministeriö, joka vuosittain myöntää avustusta myös AKE-toimintaan.

OM
Oikeusministeriö. Vankilakirjastojen rahoitus tulee jatkossa OM:n budjetista.

PRVPK
Porvoon pääkirjaston sijaintipaikkatunniste kirjastojärjestelmä Kohassa.

SEDU
Seudullinen koulutusryhmä, joka toimii pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen alueella. Tärkeä yhteistyökumppani.

SEPE
Helmet-kirjastojen seudullinen peliryhmä. Peliosaamista rutkasti tässä porukassa.

SURY
Suunnitteluryhmä. Esimerkiksi seuraavan vuoden koulutuksia suunnitellaan kaikkien kimppojen edustajien kesken.

Teams
Siellä ne kokoukset, koulutukset, työkaverit ja yhdessä työstettävät dokumentit on! Korona-ajan etätyön mahdollistaja.

UKKP
Uudenmaan kirjastojen kesäpäivä. Yleensä toukokuussa. Viime vuonna koronan takia elokuussa. Mitenhän tänä vuonna käy?

UKP
Uudenmaan kirjastopäivä. Marraskuussa. Etänä tai lähinä. Viime vuonna toivevieraana oli Perttu Pölönen.

VAKE
Yleisten kirjastojen valtakunnallinen kehittämistehtävä. Johdetaan Helsingistä.

VERME
Vertaisryhmämentorointi. Toimintaa pilotoidaan parhaillaan Uudenmaan kirjastojen alueella.

VIRY
Viestintäryhmä. Esimerkiksi kirjastokimpassa voi olla oma viestintäryhmä. Ainakin 12 kirjaston Helle-kimpalla on.

ÅKE
Samarbetsgruppen för bibliotekens utvecklingsuppdrag. Toimii kaksikielisillä rannikkoalueilla eli mukana edustajia AVIsta sekä Porvoon, Turun ja Vaasan AKEista.

Lopuksi kiitän varsinkin lähimpiä kollegoitani tästä (poikkeuksellisesta) ajasta! Vaikka toimimme koko ajan miltei täysin etämoodissa, yhteistyö sujui mallikkaasti – kiitos saman radiotaajuuden, innovatiivisen ilmapiirin ja huonon huumorin. Jäähyväiset siis AKEille mutta ei ihmisille!

Terveisin EK, sijaintipaikkana PRVPK taas huhtikuusta eteenpäin

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti