AKE-Elina esittäytyy

AKE-Elina esittäytyy

Olen Elina Karioja, tuore AKE-informaatikko Porvoosta. Olen työskennellyt Porvoon kaupunginkirjastossa kohta kuusi vuotta hyvin monenlaisissa tehtävissä. Olen tehnyt musiikkikirjastotyötä, hoitanut kaukopalvelua, järjestänyt tapahtumia, viestinyt ja tiedottanut, digiopastanut asiakkaita ja henkilökuntaa, uudistanut kirjaston nettisivuja sekä somettanut ahkerasti. Ennen Porvoota työskentelin Rovaniemen kaupunginkirjastossa muun muassa kotipalvelussa, joten seniorityöstäkin minulla on kokemusta. AKE-informaatikon työtä ehdin kokeilla jo aiemmin puolen vuoden ajan ja tykkäsin kovasti uusien toimintatapojen kokeilemisesta, kirjastolaisten osaamisen kehittämisestä ja tiedon jakamisesta.

Mieltäni askarruttaa myös kirjaston yhä vahvempi rooli digitaalisessa yhteiskunnassa ja jo näkyvissä oleva digitaalinen kuilu eri käyttäjäryhmien välillä. Kirjasto toimii jatkossa yhä vahvemmin kohtauspaikkana eri toimijoille ja kehittyy yhteiskunnan mukana. On hienoa olla mukana tässä muutoksessa ja auttaa kirjastoja kehittämään toimintaansa.

Vastuualueina AKE-työssä minulla on kirjastolaisen aarrearkku Liboppi sekä muut digitaaliseen osaamiseen liittyvät kurssit. Starttailen myös Ikääntyneiden kirjastopalvelut Uudellamaalla -verkoston vetäjänä. AKE Porvoon sosiaalisen median kanavista olen myös luvannut huolehtia. Liity sinäkin KEHU-ryhmään keskustelemaan Facebookissa ja auta elvyttämään Insta-tiliämme @kehuuusimaa. Minut löytää myös Facebookista työtilillä Elina Karioja Alueellinen Kehittämistehtävä, pyydä toki kaveriksi ja vinkkaa kiinnostavista kirjastoalan jutuista.

Turhan vakava olen harvoin ja pyrin tekemään töitäkin pilke silmäkulmassa. Lähimmät työtoverini Tiina ja Jan joutuvat siis huonoa huumorintajuani kestämään myös näin etäaikana. Kippis tulevalle yhteistyölle ja kirjastoille!

Ei kommentteja

Pahoittelut, kommentointi on suljettu tällä hetkellä.